Lyijyanodilevyjen seoskoostumus vaikuttaa suoraan niiden suorituskykyyn ja käyttöikään. Perinteisissä lyijyanodilevyissä käytetään pääasiassa binääriseoksia, kuten Pb-Sb ja Pb-Ca-Sn, mutta näillä seoksilla on ongelmia, kuten korkea korroosionopeus, epävakaa passiivinen kalvo ja lyhyt käyttöikä. Tekniikan kehittyessä kvaternaariset metalliseosjärjestelmät (Pb-Ag-Sn-Bi-Ca) ovat vähitellen tulleet yleisiksi, mikä voi parantaa merkittävästi anodilevyjen kokonaisvaltaista suorituskykyä.
Spesifinen lejeeringin koostumus (massaprosentti) on seuraava: Ag: 0,3-0,8%, Sn: 1,0-2,5%, Bi: 0,1-0,5%, Ca: 0,01-0,05% ja loppuosa on lyijyä (Pb), jonka väistämättömien epäpuhtauksien kokonaispitoisuus on pienempi tai yhtä suuri kuin 0,0 % Cu 0,0 % (Fe.0.0.0). pienempi tai yhtä suuri kuin 0,02 %). Jokaisella seosaineelementillä on ainutlaatuinen rooli: hopea (Ag) voi parantaa passiivikalvon tiheyttä ja vakautta, vähentää korroosion nopeutta; tina (Sn) parantaa anodilevyn mekaanista lujuutta ja kulutuskestävyyttä; vismutti (Bi) jalostaa rakeiden rajoja, estää rakeiden välistä korroosiota ja pidentää käyttöikää; kalsium (Ca) parantaa entisestään mekaanista lujuutta ja estää anodilevyn muodonmuutoksia.
Lisäksi seosaineiden pitoisuutta voidaan säätää elektrolyyttikennon todellisten työolosuhteiden mukaan (kuten elektrolyyttipitoisuus, virrantiheys ja käyttölämpötila). Esimerkiksi korkean-virtatiheyden elektrolyysijärjestelmissä hopea- ja tinapitoisuutta voidaan lisätä asianmukaisesti passiivikalvon stabiilisuuden parantamiseksi. Perinteisiin binääriseosanodilevyihin verrattuna kvaternäärisen metalliseoksen lyijyanodilevyjen käyttöikä on kasvanut 1,5-kertaiseksi, ja virran hyötysuhdetta voidaan parantaa 0,5-1%, saavuttaen yli 90%.
